Juha Keskiväli

Tohtori, kemia

Kemiallinen analytiikka

Juha Keskiväli

Juha Keskiväli työskentelee Measurlabsilla tiiminvetäjänä ja kemiallisen analytiikan asiantuntijana. Hänen erikoisosaamisalueitaan ovat orgaaninen kemia, katalyysi, polttoaineanalytiikka ja tuntemattomien näytteiden tunnistaminen. Aiemmin Juha on työskennellyt tuotetutkijana Nesteellä.

Koulutukseltaan Juha on kemian tohtori Helsingin yliopistosta. Vuonna 2018 valmistuneen väitöskirjansa hän kirjoitti biomassapohjaisten lähtöaineiden katalyyttisestä arvonlisäyksestä. Lisäksi Juha on ollut mukana kirjoittamassa kahtatoista tieteellistä julkaisua muun muassa biopohjaisten polttoaineiden kehityksestä.

Puhujatilaisuudet

Juha esitelmöi massojen hyödyntämisestä kiertotaloudessa vuoden 2024 MUTKU-päivillä.

Uusimmat blogikirjoitukset

Juha Keskiväli
Juha Keskiväli

27. tammikuuta 2023

PAH-yhdisteitä koskeva EU-lainsäädäntö ja testausvaatimukset

Useampi EU-asetus rajoittaa polyaromaattisten hiilivetyjen eli PAH-yhdisteiden enimmäismäärää elintarvikkeissa ja kuluttajatuotteissa.

Jatka lukemista >

PAH-yhdisteitä koskeva EU-lainsäädäntö ja testausvaatimukset
Juha Keskiväli
Juha Keskiväli

12. joulukuuta 2022

Kaasuanalyysit – näytteet, menetelmät ja standardit

Kaasuanalytiikka on usein haastavaa, sillä kaasumaisten näytteiden käsittely vaatii erikoisosaamista ja -välineistöä sekä huolellisen testisuunnitelman.

Jatka lukemista >

Kaasuanalyysit – näytteet, menetelmät ja standardit
Juha Keskiväli
Juha Keskiväli

29. syyskuuta 2022

REACH asetus: testausvaatimukset

REACH-asetus vaatii kemikaalien tuottajia rekisteröimään tuotteensa EU-viranomaisille. Meiltä saat tarvittavat testit REACH-asetuksen vaatimusten täyttämiseen.

Jatka lukemista >

REACH asetus: testausvaatimukset

Lue asiantuntijoidemme ja vierailevien kirjoittajiemme artikkeleita säännösten käytännön vaikutuksista, tieteellisestä edistyksestä ja erilaisten analyysimenetelmien ihanteellisista käyttötavoista.

Suosituimmat tuotteet

Orgaanisen materiaalin CHNOS-analyysi

Näytteen hiili-, vety-, typpi-, rikki-, ja happipitoisuuden määritys. CHNS-analyysi (”LECO-analyysi”) suoritetaan Dumas-polttomenetelmällä, jossa näyte poltetaan 25 kPa happiatmosfäärissä korkeassa lämpötilassa (1000 °C) ja komponentit erotetaan kaasukromatografisesti ennen tunnistusta lämmönjohtavuusdetektorilla. Happi määritetään pelkistämällä happiyhdisteet granulaarisen hiilen kanssa 1480 °C:ssa hiilimonoksidiksi ennen kaasukromatografista erotusta ja tunnistusta lämmönjohtavuusdetektorilla. Näyte voi olla joko kiinteä tai nestemäinen, mutta vesiliuoksissa oleva vesi kuitenkin häiritsee mittausta ja vaikuttaa mittaustulokseen. Vesipitoisen näytteen tapauksessa näyte voidaan kuivata ennen määritystä, mikäli tulos halutaan suhteessa kuivapainoon. Tuhka, kuivaus ja haihdutushäviö mittaukset nostavat miniminäytemäärän mittauksiin 300 mg:aan. Hinta sisältää kaksi rinnakkaista määritystä. Tulokset raportoidaan massaprosentteina alkuperäisestä näytteestä, ja mittauksesta saadaan hiili-, vety-, typpi-, rikki-, ja happipitoisuus näytteessä, mutta se ei ota kantaa kemialliseen rakenteeseen. Mittaus voidaan yhdistää muiden analyysimenetelmien kanssa (mm. GC-MS, 1H ja 13C NMR) yhdisteen rakenteen selvittämiseksi. Mahdollisia alkuainepaketteja: O, CHNS ja CHNOS.
119–415 €
Lue lisää

1H NMR-spektroskopia

1H NMR spektroskopia näytteille, jotka voidaan liuottaa deuteroituihin liuottimiin. Hinnat sisältävät näytteen valmistuksen, deuteroidun liuottimen (D2O, DMSO-d tai CDCl3), NMR-putken, mittauksen ja datan käsittelyn. Tulokset toimitetaan kuvamuodossa. Lisätietoja mittauksesta ja raakadata voidaan toimittaa pyynnöstä. Ilmoitathan asiantuntijoillemme, jos näytteesi vaativat muiden kuin edellä mainittujen deuteroitujen liuottimien käyttöä tai epätavallisia mittausolosuhteita, kuten erittäin korkeita lämpötiloja tai pitkiä mittausaikoja.
202 €
Lue lisää

Erityistä huolta aiheuttavien aineiden (SVHC) analyysi

Erityistä huolta aiheuttavien aineiden (SVHC) analyysi tarjoaa materiaalin kattavan testauksen REACH-asetuksessa (Registration, Evaluation and Authorization of Chemical Substances) määriteltyjen SVHC-aineiden varalta. Suurin sallittu pitoisuus SVHC-listalla oleville aineille on 0,1 massaprosenttia. Suuremmista pitoisuuksista on tehtävä ilmoitus Euroopan kemikaalivirastolle (ECHA), minkä lisäksi asiakkaille on pyydettäessä tarjottava tietoa aineiden turvallisesta käytöstä. Pyydä tarjousta tuotteesi SVHC-testaukselle joko sivun alareunasta löytyvällä lomakkeella tai sähköpostitse.
400–600 €
Lue lisää

13C NMR-spektroskopia

13C NMR-spektroskopia näytteille, jotka voidaan liuottaa deuteroituihin liuottimiin. Hinnat sisältävät näytteen valmistelun, deuteroidun liuottimen (D2O, DMSO-d tai CDCl3), NMR-putken, mittauksen ja datan käsittelyn. Tulokset toimitetaan kuvamuodossa. Lisätietoja mittauksesta ja raakadata voidaan toimittaa pyynnöstä. Kerro tarjouspyynnön yhteydessä, jos näytteesi vaativat muiden kuin edellä mainittujen deuteroitujen liuottimien käyttöä tai epätyypillisiä mittausolosuhteita, kuten erittäin korkeita lämpötiloja ja/tai pitkiä mittausaikoja.
321 €
Lue lisää

Measurlabs tarjoaa 2000+ testimenetelmää 900+ eri laboratoriolta.