Kun kuluttajille tai ympäristölle vaarallinen tuote jää viranomaisten haaviin markkinavalvonnan tai rajatarkastusten aikana missä tahansa EU-maassa, kirjataan tuotteen tiedot komission ylläpitämään Safety Gate -järjestelmään. Katsaus vuoden 2023 aikana tilastoituihin Safety Gate -ilmoituksiin paljastaa eurooppalaisesta tuoteturvallisuudesta muun muassa seuraavaa:
Vakavan turvallisuusriskin aiheuttavia tuotteita tunnistettiin lähes 63 % enemmän kuin vuotta aikaisemmin.
Muutos selittyy pitkälti kosmetiikkalainsäädännön muutoksella, sillä vuoden 2022 maaliskuussa kiellettyä, Lilial-kauppanimellä myytävää hajustetta löytyi yli tuhannesta tuotteesta.
Myös vaarallisiksi todettujen sähkölaitteiden ja vaatteiden määrä kasvoi selvästi edellisvuosiin verrattuna.
Kiina oli vaarallisten tuotteiden yleisin alkuperämaa. Lelujen, sähkölaitteiden ja korujen tuoteryhmissä yli 70 % vaarallisista tuotteista oli kiinalaisia.
Suomesta oli lähtöisin vain neljä vakavan turvallisuusriskin aiheuttanutta tuotetta.
Tässä artikkelissa tarkastellaan Safety Gate -ilmoituksia tuoteryhmittäin ja verrataan vuoden 2023 tilastoja aiempiin vuosiin. Tarkoituksena on muodostaa kattava yleiskuva turvallisuusriskeistä, joita Euroopassa myytävät kulutustuotteet tyypillisimmin aiheuttavat.
Sisällysluettelo
Yleiskuva tuoteturvallisuudesta vuonna 2023 – kosmetiikka ja lelut korostuvat tuoteryhminä, Kiina ja Italia alkuperämaina
Safety Gate -järjestelmään kirjattiin vuonna 2023 kaikkiaan 3 130 vakavan riskin aiheuttavaa tuotetta. Vuotta aiemmin vastaavan riskitason ilmoituksia tehtiin 1 923 kappaletta, eli kasvua on edellisvuoteen verrattuna peräti 62,8 prosenttia.
Eniten vaarallisia tuotteita löytyi kosmetiikan tuoteryhmästä (34,7 % kaikista vakavan riskin aiheuttavista tuotteista). Myös lelut (13,3 %), moottoriajoneuvot (12,8 %), sähkölaitteet (9 %) sekä vaatteet, tekstiilit ja asusteet (8,8 %) aiheuttivat usein vakavia turvallisuusriskejä.
Vaaralliset tuotteet olivat vuonna 2023 useimmiten peräisin Kiinasta (34,5 %), Italiasta (15,9 %), Saksasta (5,8 %), Ranskasta (5,7 %) ja Puolasta (4 %). Alkuperämaissa oli merkittävää vaihtelua tuoteryhmittäin: Kiinasta päätyi EU-markkinoille erityisesti lainvastaisia leluja, sähkölaitteita ja koruja, Italiasta kosmetiikkaa ja Saksasta autoja.
Vaarallinen kosmetiikka: kielletty hajuste Lilial oli selvästi yleisin riski vuonna 2023
Vuonna 2023 Safety Gate -järjestelmään kirjattiin 1 084 vakavan riskin aiheuttavaa kosmetiikkatuotetta. Lähes kaikissa tapauksissa (98,7 %) tuotteista löydettiin kiellettyjä kemikaaleja. Muutama tuote aiheutti mikrobiologisen riskin, ja yksittäisiä tuotteita todettiin vaarallisiksi tukehtumisvaaran ja ilmoitettua matalamman aurinkosuojakertoimen vuoksi.
Selvästi yleisin kemiallinen riski oli hiljattain kielletty hajuste BMHCA eli Lilial, jota löydettiin lähes 93 prosentista vakavan turvallisuusriskin aiheuttavia kosmetiikkatuotteita. Lilialin käyttö kiellettiin EU-alueella maaliskuussa 2022 sen lisääntymisterveydelle haitallisten vaikutusten takia.
Kosmetiikkatuotteista löytyi myös lukuisia muita haitallisia kemikaaleja:
17 ihonvaalennusvoidetta sisälsi isoärsytystä aiheuttavaa hydrokinonia.
Kahdeksan tuotetta sisälsi yhtä tai useampaa isotiatsolinonia. Isotiatsolinonit ovat säilöntäaineita, joiden käyttöä on rajoitettu allergisoivien ominaisuuksien takia.
Elohopeaa löytyi niin ikään kahdeksasta tuotteesta. Elohopea voi kertyä elimistöön, vahingoittaa useita sisäelimiä ja vaikuttaa haitallisesti lisääntymisterveyteen.
Kahdeksasta tuotteesta löytyi Lyral-kauppanimellä myytävää allergisoivaa hajustetta.
Vetyperoksidin määrä ylitti sallitun ylärajan viidessä tuotteessa.
Measurlabsin testausasiantuntija Pasi Tuomikoski pitää löytyneitä kemikaaleja melko tyypillisinä kosmetiikan epäpuhtauksina. Myöskään Lilialista kiinni jääneiden tuotteiden määrä ei ole asiantuntijalle yllätys.
"Uskoisin, että etenkin Euroopan ulkopuolelta tulevien tuotteiden kohdalla Lilial on monesti sallittu alkuperämaassa, eikä EU:n asettamaa kieltoa ole huomioitu maahantuonnin yhteydessä. Toisaalta myös monet eurooppalaiset valmistajat ovat olleet hitaita reagoimaan lainsäädännön muutokseen, sillä Lilial oli merkitty avoimesti ainesosaluetteloon sadoissa EU-alueella valmistetuissa kosmetiikkatuotteissa," Tuomikoski toteaa.
Lähes 33 % korkean riskin kosmetiikkatuotteista oli peräisin Italiasta, joka oli merkittävin vaarallisen kosmetiikan alkuperämaa vuonna 2023. Toisaalta Italian viranomaiset myös valvoivat kotimaista kosmetiikkatuotantoa tarkasti ja vastasivat yli 90 prosentista italialaista kosmetiikkaa koskevista Safety Gate -ilmoituksista.
Muita merkittäviä vaarallisen kosmetiikan lähtömaita olivat Ranska, Puola, Espanja ja Kiina. Valvonta taas toimi Italian lisäksi erityisen tehokkaasti Unkarissa ja Romaniassa.
Vaaralliset lelut altistivat lapsia usein ftalaateille tai aiheuttivat tukehtumisvaaran
Vuonna 2023 Safety Gate -järjestelmään kirjattiin 416 tapausta, joissa lelut aiheuttivat vakavan turvallisuusriskin. Haitallisten kemikaalien löytyminen oli yleisin syy ilmoituksille: 185 lelun havaittiin sisältävän kiellettyjä kemikaaleja. Toiseksi yleisin vakava turvallisuusriski oli pienten osien aiheuttama tukehtumisvaara, joka oli vähintään osasyynä 163 lelusta tehtyyn riski-ilmoitukseen. Kymmenet lelut aiheuttivat riskin muunlaisille loukkaantumisille, kuten kuristumiselle tai kuulo- ja näkövaurioille.
Erityyppisten riskien yhteenlaskettu määrä ylittää leluista tehtyjen ilmoitusten määrän, sillä lukuisat lelut aiheuttivat useamman turvallisuusriskin. Esimerkiksi sekä haitallisia kemikaaleja että pieniä osia sisältäviä leluja löytyi lähemmäs 20 kappaletta.
Yleisimpiä leluista havaittuja vaarallisia kemikaaleja olivat vuonna 2023 lisääntymisterveydelle haitalliset ftalaatit, joita löytyi pitkälti yli sadasta lelusta. Lukuisten lelujen ftalaattipitoisuudet olivat kymmeniä painoprosentteja, eli räikeästi yli lainsäädännön asettaman 0,1 painoprosentin rajan.
Measurlabsin testausasiantuntija Krista Alasalmi pitää löydettyjä ftalaattipitoisuuksia huolestuttavina.
"Jos kemikaalien turvallista käyttöä koskevan REACH-asetuksen rajat menevät reippaasti yli ja altistusta on usein, niin onhan sillä varmasti haittavaikutuksia."
Toisaalta ftlataatteja sisältävien lelujen määrä ei tule Alasalmelle yllätyksenä, sillä osa lelujen massatuottajista keskittyy kustannusten pienentämiseen hinnalla millä hyvänsä – usein tuoteturvallisuudesta välittämättä.
"Tällaisille toimijoille on kovin kustannustehokasta käyttää halpaa muovia ja tehdä siitä ftalaateilla sopivaa," hän kertoo.
Leluista löydettiin usein myös vaarallisen korkeita booripitoisuuksia, lyijyä ja kadmiumia. Allergisoivia säilöntäaineita, kuten isotiatsolinoneja ja formaldehydiä, havaittiin niin ikään useissa tuotteissa. Lisäksi viranomaisten haaviin jäi useampia bisfenoli A:ta, nitrosoamiineja ja lyhytketjuisia klooriparafiineja sisältäviä leluja.
"Näissä pitäisin huolestuttavimpana sitä, että erityyppisistä leluista löytyi näinkin laaja kirjo erilaisia haitta-aineita," Alasalmi sanoo.
Tyypillisiä kemikaaleihin tai tukehtumisvaaraan liittymättömiä riskejä olivat muun muassa seuraavat:
Helposti syttyviä, palovammariskin aiheuttavia leluja löydettiin lähemmäs 20 kappaletta.
Vastaava määrä leluja sisälsi voimakkaita magneetteja, jotka saattavat nieltyinä tarttua toisiinsa ja aiheuttaa suolitukoksen.
Kymmenkunta leluasetta aiheutti näkövaurioiden vaaran.
Useampi lelu piti liian kovaa ääntä, aiheuttaen kuulovaurion riskin.
Kiina oli ylivoimaisesti yleisin vaarallisten lelujen alkuperämaa vuonna 2023, sillä yli 83 prosenttia vakavan turvallisuusriskin aiheuttaneista leluista oli valmistettu Kiinassa. Alkuperämaa ei ollut selvillä 5 prosentissa tapauksia, ja Saksasta oli peräisin noin 2,5 % vaarallisiksi todetuista leluista. Muista maista oli peräisin korkeintaan kolme vaarallista lelua maata kohden.
Alasalmi ei pidä kiinalaisten lelujen yliedustusta yllättävänä, mutta ei toisaalta kehottaisi suoralta kädeltä välttämään kaikkia Kiinassa valmistettuja leluja.
"Tunnettujen merkkien leluja uskaltaa kyllä ostaa, sillä Tulli huolehtii niiden valvonnasta ja maahantuojat ovat yleensä hyvin perillä tuotteidensa laadusta. Toisaalta en missään nimessä suosittele tilaamaan leluja suoraan kiinalaisista nettikaupoista, sillä ne eivät kuulu viranomaisten valvonnan piiriin, jolloin laatu on täysin kuluttajan omalla vastuulla."
Sadat moottoriajoneuvot aiheuttivat vakavia loukkaantumisriskejä
Suurin osa EU-maiden viranomaisten vaarallisiksi toteamista moottoriajoneuvoista aiheutti vuonna 2023 loukkaantumisriskin, joka oli vähintään osasyynä yli kolmeensataan moottoriajoneuvoja koskevaan Safety Gate -ilmoitukseen. Myös paloriskit (yli 90 tapausta) ja ympäristöriskit (noin 30 tapausta) olivat melko yleisiä.
Turvallisuusriskejä aiheuttivat useimmiten vialliset jarrut, akut ja polttoainesäiliöt, jotka johtivat erityisesti onnettomuusriskin ja tulipaloriskin kasvuun. Elektroniikkakomponenttien oikosulkuriskit ja vialliset toimintahäiriön merkkivalot löytyivät myös lukuisten Safety Gate -ilmoitusten taustalta.
Vaaralliset moottoriajoneuvot olivat useimmiten peräisin Saksasta (30,7 %), Ranskasta (17,7 %), Yhdysvalloista (8,7 %) ja Isosta-Britanniasta (6,7 %). Ajoneuvojen turvallisuutta myös valvottiin tehokkaimmin Saksassa, jonka viranomaiset vastasivat lähes 60 prosentista Safety Gate -järjestelmään tehdyistä ilmoituksista. Toiseksi eniten vaarallisia ajoneuvoja jäi Ranskan viranomaisten haaviin (26 %). Molemmissa maissa turvallisuusriskejä havaittiin useimmiten kotimaisista automerkeistä.
Suomen viranomaiset eivät tehneet vuonna 2023 yhtään moottoriajoneuvoihin liittyvää Safety Gate -ilmoitusta. Henkilöautoja, moottoripyöriä ja asuntoautoja kuitenkin kutsuttiin takaisin 97 kertaa muissa EU-maissa havaittujen turvallisuusriskien takia.
Safety Gate -tilastojen perusteella Euroopan vuoden 2023 vaarallisin automerkki oli Mercedes-Benz. Viranomaiset tekivät vakavan turvallisuusriskin aiheuttaneista Mercedes-merkkisistä autoista 47 ilmoitusta, eli selvästi toiseksi ja kolmanneksi sijoittuneita Peugeotia (28) ja BMW:tä (27) enemmän. Myös Opelit, Citroenit, Toyotat ja Fordit aiheuttivat usein turvallisuusriskejä.
Vaarallisia sähkölaitteita päätyi EU-markkinoille etenkin Kiinasta
EU-maiden viranomaiset ilmoittivat vuonna 2023 Safety Gate -järjestelmään 280 sähkölaitetta, jotka aiheuttivat vakavan turvallisuusriskin. Sähköiskuvaara oli ilmoitusten yleisin syy (124 tapausta) ja haitallisuus ympäristölle toiseksi yleisin (120 tapausta). Merkittävä osa laitteista aiheutti useamman turvallisuusriskin, sisältäen esimerkiksi sekä ympäristölle että kuluttajille haitallisia kemikaaleja.
Ylikuumenemista ja siitä seuraavaa sähköisku- tai tulipalovaaraa aiheuttivat usein puuttuvat tai vialliset lämpötilarajoittimet, liian ohuet virtajohdot ja vialliset patterikennot. Myös riittämättömät sähköeristykset lisäsivät sähköiskujen todennäköisyyttä.
Ympäristö- ja kemikaalilainsäädäntöä rikkovista sähkölaitteista löytyi useimmiten lyijyä, ftalaatteja ja lyhytketjuisia klooriparafiineja. Tukehtumisvaaran aiheuttivat tyypillisimmin helposti irrotettavat paristot ja mikrobiologisen riskin ilmankostuttimien vesisäiliöt, joita ei ole mahdollista puhdistaa.
Lelujen tapaan valtaosa vaarallisista sähkölaitteista – lähes 78 % – oli peräisin Kiinasta. Alkuperämaa ei ollut tiedossa noin 15 prosentissa tapauksista, ja muista maista oli peräisin korkeintaan kolme vaarallista sähkölaitetta maata kohden. Testausasiantuntija Krista Alasalmi pitää kiinalaisten tuotteiden suurta osuutta odotettuna myös sähkölaitteiden tuoteryhmässä.
"Kovasta hintakilpailusta johtuen paikallisilla massatuottajilla ei oikeastaan ole varaa panostaa laadunvalvontaan. Toisaalta luvattomia kemikaaleja myös käytetään ilmeisen tahallisesti, sillä havaitut pitoisuudet ovat usein niin korkeita, etteivät ne ole voineet päätyä tuotteeseen vahingossa."
Sähkölaitteissa havaitut kemikaalit ovat Alasalmen mukaan tyypillisiä kiinalaisissa kulutustuotteissa tuoteryhmästä riippumatta. Etenkin halvan muovin pehmentäminen ftalaateilla ja lyijyä sisältävien edullisten juotosmateriaalien käyttö näyttävät Safety Gate -ilmoitusten valossa tyypillisiltä rahansäästökeinoilta.
"Nämä kemikaalit tekevät tuotteista kerralla laittomia EU-markkinoilla. Mutta ei viranomaisilla ole keinoja valvoa kaikkea tuontia, joten ilmeisesti kiinnijäämisen riskiä pidetään niin pienenä, että toiminta jatkuu," Alasalmi pohtii.
Vaatteet ja asusteet aiheuttivat lapsille kuristumisvaaraa ja sisälsivät hälyttäviä raskasmetallipitoisuuksia
Vuonna 2023 vaatteiden, tekstiilien ja asusteiden tuoteryhmässä havaittiin 275 vakavan turvallisuusriskin aiheuttavaa tuotetta. Suurin osa vaarallisista vaatteista oli loukkaantumis- ja/tai kuristumisvaaran aiheuttavia lastenvaatteita. Riskin aiheuttivat tyypillisesti liian pitkät nauhat, nyörit tai vyöt.
Kuluttajille ja ympäristölle haitallisia kemikaaleja löydettiin erityisesti muovia tai metallia sisältävistä vaatteista ja asusteista. Muoviosat sisälsivät erityisesti lisääntymisterveydelle haitallisia ftalaatteja, kun taas metalliosista löydettiin usein kromi(VI)-yhdisteitä, kadmiumia, lyijyä ja nikkeliä. Useampi asusteena tilastoitu rihkamakoru koostui pääasiassa myrkyllisestä raskasmetalli kadmiumista. Räikeimmin 0,01 painoprosentin lakisääteistä ylärajaa rikkoi kiinalainen rannekoru, jonka metalliosat olivat 92-prosenttista kadmiumia.
Lähes kaikki erityisen korkeita raskasmetalli- tai ftalaattipitoisuuksia sisältäneet vaatteet ja asusteet olivat nettikauppatuotteita, eikä tuotemerkki ollut monesti selvillä lainkaan. Tunnettujen vaatemerkkien tuotteista tehtiin ylipäätään vähän ilmoituksia.
"En ole tästä yllättynyt, sillä isoilla vaatemerkeillä on yleensä tiukat laatuvaatimukset ja pitkälle hiotut laadunvalvontaprosessit, joiden tarkoitus on suojella kuluttajien turvallisuuden lisäksi brändin mainetta," Krista Alasalmi sanoo.
Halpaa hintaa painottavissa verkkokaupoissa brändillä ei ole merkitystä, joten houkutus säästää kustannuksissa vaatimustenmukaisuudesta tinkimällä kasvaa. Myös kiinnijäämisen riski on verrattain pieni.
“Suomessa Tulli on kyllä hyvin perillä korujen raskasmetallipitoisuuksista ja valvoo niitä tehokkaasti. Suorat verkkokauppaostokset EU:n ulkopuolisista nettikaupoista eivät kuitenkaan kuulu valvonnan piiriin, joten varmasti kuluttajille asti pääsee raskasmetalleja sisältäviä koruja," Alasalmi toteaa.
Miten vuoden 2023 tilastot vertautuvat aiempiin vuosiin?
Vakavan turvallisuusriskin aiheuttavia tuotteita kirjattiin Safety Gate -järjestelmään vuosina 2020–2022 melko tasaisesti, hieman yli 1 800 tuotteesta noin 1 900 tuotteeseen vuotta kohden. Vuoden 2023 yli 3 100 ilmoitusta näyttävät näihin lukemiin verrattuna hurjilta.
Ilmoitusten määrän nousu ei kuitenkaan välttämättä kerro suoraan siitä, että tuoteturvallisuus olisi heikentynyt merkittävästi – selittyyhän valtaosa kasvusta Lilialia sisältävillä kosmetiikkatuotteilla, joita ei vielä paria vuotta aikaisemmin olisi luokiteltu vaarallisiksi.
Kun Lilialia sisältävää kosmetiikkaa koskevat ilmoitukset poistetaan vuosien 2023 ja 2022 datasta, saadaan vertailukelpoisempi kuva tuoteturvallisuuden kehityksestä. Tällöin nähdään, että vakavia turvallisuusriskejä havaittiin vuonna 2023 ylipäätään enemmän, mutta jos kosmetiikkalainsäädäntöä ei olisi muutettu, ei ero edellisvuosiin olisi yhtä valtava, kuin miltä se ensisilmäyksellä näyttää.
Jos lainsäädäntö olisi pysynyt ennallaan, lelut olisivat vuoden 2022 tapaan olleet "vaarallisin" tuoteryhmä myös vuonna 2023. Suurilta osin italialaisen kosmetiikan poistaminen tilastoista myös korostaa Kiinaa vaarallisten tuotteiden ensisijaisena lähtömaana, sillä lähes 49 % jäljelle jäävistä korkean riskin tuotteista oli peräisin Kiinasta. Tämä vastaa pitkälti edellisten vuosien lukemia.
Laittoman kosmetiikan lisäksi EU-maiden viranomaiset havaitsivat vuonna 2023 merkittävästi edellisvuosia enemmän vaarallisia sähkölaitteita sekä vaatteita ja asusteita. Vaarallisiksi havaittujen sähkölaitteiden määrä kasvoi kolmen edellisen vuoden keskiarvoon verrattuna noin 71 %. Vastaavasti vaatteiden ja asusteiden tuoteryhmässä kasvua oli edellisvuosien keskiarvoon verrattuna noin 85 %.
Tilastoista ei voi suoraan vetää johtopäätöksiä kasvun syistä, mutta Krista Alasalmi uskoo, että kiinalaisten verkkokauppojen lisääntyneellä suosiolla on osansa asiaan.
"Räikeimmin EU:n kemikaalilainsäädäntöä rikkovat tuotteet, kuten pääasiassa kadmiumista valmistetut korut ja runsaasti ftalaatteja sisältävät muoviesineet, ovat usein peräisin verkkokaupoista. Kun tähän lisätään verrattain vähäinen valvonta, ei EU:n ulkopuolisten verkkokauppojen käyttöä voi missään nimessä suositella tuoteturvallisuuden näkökulmasta."