Vuonna 1914 perustettu Meira Oy on yksi Suomen johtavia maustamis- ja kahvialan yrityksiä. Helsingin Vallilassa valmistuvat Meira -maustamistuotteet ja tunnetut Kulta Katriina, Saludo ja Segafredo -kahvit. Kaikkiaan Meiran valikoimista löytyy yli 450 tuotetta kuluttajien ja ammattikeittöiden tarpeisiin.
Measurlabsin ja Meiran yhteistyö alkoi hiljalleen keväällä 2024 muutamilla allergeeni- ja vierasainemäärityksillä. Hyvien kokemusten myötä näytemäärät ovat vähitellen kasvaneet, ja nykyään Measurlabs toteuttaa suuren osan Meiran omavalvontatutkimuksista.
Kaikki vierasaine- ja allergeenianalyysit samalta palveluntarjoajalta
Suomen elintarvikelaki edellyttää alan toimijoilta riskiperusteista omavalvontaa. Käytännössä tämä tarkoittaa, että erilaisista elintarvikkeista analysoidaan sellaisia haitallisia vierasaineita, joiden esiintymiselle on kyseisessä tuoteryhmässä kohonnut riski. Esimerkiksi Meira mittauttaa paahdetuista kahvipavuista säännöllisesti akryyliamidin pitoisuutta, kun taas pähkinöistä ja kuivahedelmistä tutkitaan hometoksiineja.
Vierasaineiden lisäksi Meira mittauttaa tuotteistaan allergeenipitoisuuksia herkillä analyysimenetelmillä. Tavoitteena on tunnistaa mahdolliset kontaminaatioriskit ja varmistaa, että allergeenit merkitään tuotepakkauksiin oikein. Myös nämä testit tehdään riskiperusteisesti muun muassa sen perusteella, mitä allergeeneja sisältäviä ainesosia on käsitelty testattavan tuotteen kanssa samoissa tuotantotiloissa.
”Koska tuotekirjomme on niin laaja, tarvitsemme analyysipalveluiden tuottajalta kattavaa akkreditoitujen analyysien palveluntarjontaa allergeeni- ja vierasaineanalytiikassa. Tämä toteutuu Measurlabsin kohdalla erinomaisesti”, kertoo Meiran laatupäällikkö Salla Rajamäki.
Helppokäyttöinen asiakasportaali säästää työaikaa
Meiran laadunvalvontatiimi tilaa kaikki tarvitsemansa analyysit Measurlabsin asiakasportaalin kautta. Portaalin helppokäyttöisyys on viikoittain analytiikkapalveluja tilaavalle yritykselle äärimmäisen tärkeää, ja sen käyttöliittymää kehitettiinkin osittain Meiran laatuasiantuntijoiden palautteen pohjalta.
”Toimiva asiakasportaali oli meille suoraan sanottuna yhteistyön laajentamisen ehto, sillä paperisten näytelähetteiden käyttö ei yksinkertaisesti toimi meidän näytemäärillämme”, Rajamäki sanoo. ”Nyt analyysit saa tilattua minuuteissa, ja arvostamme suuresti niin tilausten kuin näytelähetysten helppoutta.”
Asiantunteva palvelu luo edellytykset pitkäaikaiselle yhteistyölle
Measurlabs tarjoaa Meiralle toimivat ratkaisut myös uusiin, EU-lainsäädännön kehityksestä kumpuaviin testitarpeisiin. Yksi viimeaikainen esimerkki on mineraaliöljyjen (MOSH ja MOAH) pitoisuuksien valvonta, jota Euroopan komissio on suositellut vuodesta 2022 alkaen ja joka on tulevaisuudessa tarkoitus sisällyttää osaksi elintarvikkeiden vierasaineita koskevaa asetusta. Koska analytiikka on vielä verrattain uutta ja määritysrajat matalia, edellyttää luotettavien tulosten saaminen palveluntarjoajalta syvällistä menetelmäosaamista ja kontaminaatioriskien hallintaa.
”Saimme Measurlabsin Pasi Tuomikoskelta erinomaiset ohjeet siihen, miten mineraaliöljyanalyysiin menevät näytteet tulee pakata, jotta kontaminaatioriski olisi mahdollisimman pieni. Yhtä yksityiskohtaista selitystä emme ole saaneet mistään muualta”, Rajamäki toteaa.
Toinen elintarvikkeiden vierasaineanalytiikassa yleistyvä teema on bisfenoli A:n määritys. EU kielsi hiljattain bisfenolien käytön elintarvikepakkauksissa, ja tulevaisuudessa valvonnan odotetaan laajenevan myös itse elintarvikkeisiin. Meiran tiedustellessa alustavasti analyysimahdollisuuksia tuli vastaus Measurlabsin asiantuntijoilta nopeasti, ja yrityksen näytteille parhaiten soveltuvat bisfenolianalyysit lisättiin puitetarjoukselle muutamassa päivässä.
Asiakaspalvelun laatu on ylipäätään ollut yksi tärkeimmistä syistä Meiran päätöksen taustalla siirtää suuri osa laadunvalvonta-analyyseistä Measurlabsille.
”Arvostamme joustavaa ja nopeaa asiakaspalvelua sekä asiantuntija-apua, jota olemme tarvittaessa saaneet esimerkiksi tulosten tulkintaan. Lisäksi analyysitulosten selkeys ja tulosten valmistuminen annetussa ajassa ovat toimintamme kannalta keskeisiä asioita”, Rajamäki luettelee.